Osassa vain 15 kuvaa
****
Hope johdattaa meidät sillan toiselle puolella ja aikamme rantaa pitkin käveltyämme päädymme talolle. Ovea ei ole ja rikkaruohot ovat vallanneet ehkä joskus kauniit ja hoidetut kukkapensaat. Koko rakennus näyttää hylätyltä ja oikeastaan minua pelottaa kulkea sisälle.
Hope sytyttää löytämänsä lampun sytyttimellään ja nauraa minun epäröinnilleni kulkea sisälle. Koko rakennus tuntuu suorastaan luotaantyöntävältä, enkä ymmärrä miksi suostun tähän.
Jään yksin eteiseen odottamaan ja annan tuulen puhaltaa rikotuista ikkunoista sisään. Sisällä on aivan yhtä viileää kuin ulkonakin.
Sitten tunnistan talon ja saan kylmiä väreitä. Vuosien takainen katoamistapaus. Kaikki näyttää niin tutulta. Kaupungissa kulkevat urbaamilegendat entisten asukkaiden kohtalosta. Yksi ruumis vain löytynyt toiselta kilometrien päästä. Eikä sen jälkeen kukaan uskaltanut asua täällä.
Talo jäi tyhjilleen ja tuhottavaksi. Lähes kaikki varastettava oli viety, seinät tuhrittu ja koko rakennus jo lähes unohdettu. Lähes.
"Tunnistit?", Hope kysyy minulta ja istuu viereeni. En voi kuin nyökätä.
******
On aamupäivä ja olemme läheisellä rannalla. Hope vei jostain vaatteita, ettei minun tarvitsisi kastella ainoita vaatteitani.
Hän juoksee itse paidatta kylmään jokeen, hiukset auki.
Minä en uskaltaisi, mutta Hope uskaltaa, sillä hän on täydellinen.
Hän rakastaa minua.
Hän on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut.
Ja hänen pyynnöstään minä olen valmis tekemään aivan mitä tahansa.
***
-Katarina?
-Niin?
-Minulla on veitsi?
-Ja?
-Tiedäthän sinä, että olet minua pienempi ja heikompi?
-Mitä sitten?
-Minä olen sinua vahvempi? Minulla on veitsi.
-Mitä sinä yrität oikein sanoa?
-Tiesithän, että minä voisin tappaa sinut ihan milloin vain
Kisun loppupulina:
Anteeksi, kun tässä osassa vierähti aivan järjettömän kauan aikaa ja siitä, että tämä oli hyvin lyhyt. Osa olisi ehkä katkennut muuten kummalliseen kohtaan tai sitten se olisi venynyt liian pitkäksi. Arvioin myös väärin tämän osan tarvittavien kuvien määrän.
O_O
VastaaPoistaTää oli mahtavuutta.
Jotenkin tuo Katarinan kuvailu omasta henkisestä ansastaan sen suhteen, että se rakastaa Hopea (kaikesta huolimatta) oli niin aitoa.
Osa oli täynnä "salamoita kirkkaalta taivaalta", järkyttäviä kohtia, toisaalta niin vapisuttavan hienoja, että mä en tiedä mitä sanoa.
Ja tuo loppu. Voi jestas sentään. Sait mut vapisemaan.
Miten sä tän teit?!
Saanhan btw linkata sut Homelandiin? Sä ansaitset enemmän huomiota ja linkityksiä.
Vau, kiitos aivan kamalasti. Ei tuohon muuta pysty sanomaan.
PoistaPelkäsin, että osa oli jotenkin tökkivä, enkä olisi saanut välitettyä lukijalle sitä Katarinan ajattelumaailmaa, mutta kai se sitten jotenkin onnistuikin. Nyt tarinan olisi tarkoituskin varsinaisesti "alkaa", sillä tämä ei tule olemaan tarina rakkaudesta vaan siitä, kuinka varoitusmerkit tulevat aivan liian myöhään ja siitä, kuinka voi totuuden sulkea kauas mielestään.
Ja linkkaa vain. Itsekin olisi jo kauan pitänyt tehdä tänne linkkisivu, mutta se on aina jäänyt. Teenpäs senkin ja voin varmaan vastalinkittää Homelandin sinne? (Josta puheenollen, pitäisi lukea senkin viimeisimmät osat, sillä en oman osahiljaisuuteni aikana kyennyt lukemaan muita tarinoita kunnolla, kun heti nousi häpeä omaa laiskuutta kohtaan)
Ei tämä tökkivä ollut lainkaan. Ehkä vähän lyhyt, mutta toisaalta teho säilyi tosi hyvin koko osan läpi näin.
PoistaLinkitä ihmeessä! Mä linkittelen sut saman tien. :)
VAU mikä osa O.o
VastaaPoistaLyhyt, mutta erittäin intensiivinen ja osin pelottava (en pelännyt, mutta tunnelma). Tuntui, että Hope olisi voinut tehdä, mitä vain Katarinalle ilman oman tunnon tuskia. Katarina hyväksyi kaiken ja tulisi hyväksymään hyvin pitkälle kaiken, sillä hän rakasti Hopea aidosti... Rakastiko Hope Katarinaa koskaan vai oliko Katarina hetken hupia? Kysymyksiä pää täynnä tämän jälkeen :D
Osa ei ollut mitenkään tökkivä vaan enemmän sopivan rytmikäs, sellainen runollinen :) Teksti oli yhtäaikaa hyvin suoraa, mutta rivien välistä voi lukea myös toisenlaista tarinaa. Vau, teksti ja kuvat olivat juuri oikeat tähän kohti.
Ja nyt epäoleelliseen, rakastan Hopen hiusten väriä, punainen kuin tuli ja musta juurikasvu sopii täydellisesti yhteen *.*
https://4.bp.blogspot.com/-krSE1x5TfCw/VzjbZ3rYJHI/AAAAAAAAGrs/DxbWFy5e09MrwWXeKQSZd1j5PESQGsZ1gCLcB/s1600/84.jpg Tässä kuvassa ensimmäisen kerran kiinnitän nyt huomioon, että Hope on hyvin onnistunut sim ja aika kaunis omalla tavallaan :D Tämä puna/musta tyyli sopii hänelle.
Toinen asia ei liity tarinaan mitenkään. Olen lukenut blogiasi ja huumorisi iskee minuun. Osin suoraan sanoen typerää ja hyvin pimeää ja näin ollen aivan täydellistä esim. kommenttikentän alla lukee, "Mielipiteesi on meille tärkeä... hetkinen, KETKÄ ME?". Nauran tuolle aina! xDD Kiitos tästä ja kumarran sinun huumorintajullesi että sinulle
T: R.H
Oi kiitos.
PoistaNoihin kysymyksiin pitäisi tullakin vastaus seuraavien osien aikana. Inhottavaa, tekisi mieli ruveta heti spoilaamaan.
Ja tosi kiva kuullaa, että se ei tökkinytkään ja teksti ja kuvat näemmä sopivat. Itselläni on teksti helposti "kompastuskivenä", sillä kuten olen saattanut mainitakin jo täällä, "se ei ole oikein vahvuuteni" on pikemminkin taitojeni yliarviointia.
Itse asiassa jo alusta lähtien, ennen kuin olin vielä edes varma juonesta, ajattelin Hopen punahiuksisena. Siinä vaiheessa kun simejä sitten loin, niin en edes kyennyt häntä tekemään muunvärisillä hiuksilla. Kokeilin kokonaan mustilla aluksi, mutta joku päässäni kiljui silloin, että "Et ny saatana siitä tuommosta tee. Kadut sitä vielä koko loppuelämäsi", joten punapäähän siitä tuli. Ja Hope kiittää ulkonäkökehusta polttamalla tupakalla reiän käteesi!
Hah, hyvä (tai huono oikeastaan) että nyt löytyi se poikkeus, joka vahvistaa säännön, ettei minun pitäisi yrittää olla hauska, sillä kukaan ei sitä ymmärrä ja kaikki vain loukkaantuvat. Hyvä, että edes joku nauraa. (Siis minun lisäkseni) Kissa kiittää http://tinyurl.com/hsdhzrb (Siellä on kissakuva! Trust me! )
Kiitosta kommentista.